Jätevesitaitajat pesivät kasvonsa Tulosta

Jätevesien käsittelyJätevesitaitajat julkisti tänään Suomen ensimmäisen valtakunnallisesti toimivan jätevesialan kokonaispalvelun. Nyt julkaistu Jätevesitaitajat konsepti tarjoaa täydellisen yhden luukun ratkaisun kaikkiin haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyn ongelmiin – ja ainoana Suomessa toimivuustakuulla!

Tähän saakka markkinoilla olleet jätevesialan toimijat ovat tarjonneet palveluitaan ainoastaan omalla alueellaan tai sitten yritykset ovat keskittyneet pelkästään johonkin jätevesialan osa-alueeseen, kuten suunnitteluun tai urakointiin. Jätevesitaitajat tarjoavat nyt helposti lähestyttävän ja helposti ymmärrettävän ”yhden luukun ratkaisun” kaikkiin jätevesikäsittelyn ongelmatilanteisiin jätevesiselvityksistä ja suunnittelusta aina urakointiin, asennuksiin, huoltoon ja rahoitukseen saakka.

”Jätevesitaitajat ovat tarjonneet palveluitaan jo vuodesta 2003 alkaen. Nyt toteutetulla uuden toimintakonseptin käynnistyksellä ja yritysilmeen uusinnalla tulemme tavoittamaan paljon entistä laajemman asiakaskunnan ja toisaalta kasvattamaan oman toimintamme volyymiä voimakkaasti tulevan puolentoista vuoden aikana.”, kertoo Jätevesitaitajien tuotantojohtaja Minna Frosti. Uuden toimintamallin turvin Jätevesitaitajista tullaan nopeassa aikataulussa kasvattamaan Suomen merkittävin haja-asutusalueiden jätevesiratkaisujen toimittaja, Frosti jatkaa. Jätevesitaitajien uusittuun yritysilmeeseen kuuluu myös perjantaina 8.2. julkistettu yrityksen uusi www-palvelu: http://www.jatevesitaitajat.fi/.

Jätevesitaitajat tarjoavat jätevesiratkaisuja niin omakotitaloihin ja vapaa-ajanasuntoihin kuin maitotiloille, kyläyhteisöille ja mökkikylillekin.

Kuva: Vasemmalla tuotantojohtaja Minna Frosti, oikealla tuotantopäällikkö Satu Piispanen.

Jätevesijärjestelmät ToimivuustakuullaTM ja joustavalla rahoituksella

Ainoana alan toimijana Suomessa Jätevesitaitajat tarjoavat toimivuustakuun toimittamilleen jätevesijärjestelmille. Harvalla meistä on omien töidensä ohella aikaa, kiinnostusta tai asiantuntemusta kaikkien markkinoilla tarjolla olevien eri jätevesiratkaisuvaihtoehtojen etujen ja haittojen arvioimiseen. Jätevesien käsittely jos mikä on alue, jossa hyvin toimiva järjestelmä unohtuu helposti – ja huonosti toimiva muistuttaa olemassa olostaan juuri väärällä hetkellä! Jätevesitaitajien kautta hankittu jätevesijärjestelmä on luotettava ja sen huolloista pidetään aina huolta asiantuntijoiden toimesta. Kun kokonaispalveluun vielä liittää mukaan rahoituksen, pääsee ensiluokkaisesta järjestelmästä nauttimaan erittäin edullisesti kuukausimaksua vastaan.


Miksi jätevesiasiat ovat juuri nyt tapetilla?

Suomen Valtioneuvoston asetus (542/2003) talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolella astui voimaan vuoden 2004 alussa. Sen mukaan kiinteistön omistajan tuli laatia selvitys olemassa olevista jätevesilaitteista ja niitä koskevat käyttö- ja huolto-ohjeet 1.1.2006 mennessä. Mikäli kiinteistössä ei ole vesikäymälää, selvitys oli laadittava viimeistään 1.1.2008 mennessä. Tämä selvitys, asemapiirros sekä käyttö- ja huolto-ohjeet on säilytettävä kiinteistöllä ja ne on tarvittaessa esitettävä viranomaiselle. Valtioneuvoston asetuksen lisäksi Suomen ympäristönsuojelulain 103 §:n mukaan kiinteistön jätevedet on johdettava ja käsiteltävä siten, ettei niistä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. Vaikka ensimmäiset siirtymälle varatut määräajat ovatkin jo umpeutuneet empivät monet kiinteistöjen omistajat vielä omien jätevesiasioidensa kanssa.

Mikäli kiinteistöllä ei ole jätevesijärjestelmää entuudestaan ollenkaan tai edellä tehdyssä jätevesiselvityksessä ilmenee puutteita jätevesien käsittelyssä, on asianmukaiset jätevesijärjestelmät otettava käyttöön viimeistään vuoden 2013 loppuun mennessä. ”Jo tällä hetkellä voidaan sanoa, että osaavista jätevesijärjestelmien toimittajista tulee huutava pula seuraavan parin vuoden kuluessa, kun kiinteistöjen omistajat – toivottavasti – viimein havahtuvat panemaan järjestelmiään kuntoon.”, lisää Minna Frosti.


Jätevesitaitajat

Jätevesitaitajat on helposti lähestyttävä, koko Suomen alueella toimiva asiantuntijaverkosto, joka on erikoistunut haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyyn. Tarjoamme selkokielisen yhden luukun ratkaisun kaikkiin jätevesien käsittelyn ongelmiin selvityksistä ja suunnittelusta aina urakointiin, asennuksiin ja huoltoon saakka. Tarjoamme palveluna jätevesiselvitysten ja -suunnitelmien tekemisen ja toteutamme jätevesiratkaisuja niin omakotitaloihin ja vapaa-ajanasuntoihin kuin maitotiloille, kyläyhteisöille ja mökkikylillekin. Jätevesitaitajien kautta tarjolla ovat myös huolto- ja rahoituspalvelut.
Lue lisää: http://www.jatevesitaitajat.fi/


Lisätietoja

Lisätietoja tästä tiedotteesta on saatavana:
tuotantojohtaja Minna Frosti
Puh: 010 616 8363
Email: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen


Yhteystiedot

Jätevesitaitajat
Mikpoli, Patteristonkatu 2
50100 Mikkeli

Puh: 010 616 8360
Fax: 010 616 8361
Email: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Www: http://www.jatevesitaitajat.fi/

 

 

Viimeksi päivitetty 14.04.2008, 07:35
 

Kuinka Toimin?

Jätevesitaitajien kanssa asioiminen
on helppoa ja nopeaa. Palvelemme kaikissa jätevesiasioissa yhden valtakunnallisen puhelinnumeron kautta: 010 616 8360. Voit myös lähettää meille sähköpostia, niin me soitamme sinulle: myynti@jatevesitaitajat.fi.

Puhdasmaa.fi

PuhdasmaaPuhdasmaa.fi on edullinen ja helppokäyttöinen verkkokauppa.

Meiltä löydät jätevedenpuhdistamot sekä kotiin että mökille, jätevesitarvikkeet, komposti- ja kuivakäymälät sekä puhdasvesituotteet.
www.puhdasmaa.fi

Oletko Suunnittelija?

Haemme jatkuvasti uusia tekijöitä mukaan Suomen suurimpaan jätevesialanosaajien ketjuun: Jätevesitaitajiin. Ota heti yhteyttä ja kerro itsestäsi – osaaville suunnittelijoille on nyt kysyntää!

Lue Lisää

Jätevesiselvitys 0€ !!

Jätevesitaitajilta saat asetusten vaatiman jätevesiselvityksen edullisesti ammattilaisen tekemänä palveluna tai voit laatia sen itse ilmaisessa ja kätevässä verkkopalvelussamme!

Lue Lisää

Palvelua palasina!

Palvelua palasinaOnko suunnitelma jo valmis?
- Hienoa! Meiltä tarjous avaimet käteen urakasta!

Onko suunnitelma valmis ja kaivinkonekin sovittuna?
- Meiltä tarjous myös vain valvonnasta ja laitteistoista!

Olipa tarpeesi sitten

  • Jätevesijärjestelmä
  • Jätevesiselvitys
  • Jätevesisuunnitelma
  • Jätevesijärjestelmien huoltopalvelu
  • tai Jätevesijärjestelmien rahoituspalvelu

Jätevesitaitajilta saat kaiken avaimet käteen toimituksena ja ainoana Suomessa toimivuustakuulla!