Kuinka hankin jätevesijärjestelmän? Tulosta

jätevesijärjestelmäJätevesijärjestelmän hankkiminen voi tuntua hankalalta ja monimutkaiselta projektilta. Ja niinhän se oikeastaan onkin, kun asiaa lähtee hoitamaan ensimmäistä kertaa. Jotta ensimmäinen kerta myös jäisi viimeiseksi, kannattaa toteutukseen ottaa avuksi sellainen ammattilaistaho, joka ei ole ensimmäistä kertaa asiaa hoitamassa!

Muista! Vain Jätevesitaitajilta saat Jätevesijärjestelmät ToimivuustakuullaTM!

1. Ryhdy toimeen heti niin säästät!

  • Mitä nopeammin teet päätöksen ja käynnistät jätevesijärjestelmän saneeraamisen, sitä nopeammin saat valmista. Jätevesilaitteistojen hinnat ovat nousseet viime vuosina noin 7 % vuodessa. Karkeasti jätevesijärjestelmän rakentaminen on ollut 500 euroa kalliimpaa vuosi vuodelta.

2. Tilaa jätevesiselvitys

  • Lain mukaan kaikilla kiinteistöillä, jotka eivät kuulu kunnalliseen jätevesiverkostoon pitää olla jätevesiselvitys tehtynä viimeistään 1.1.2008 mennessä.
  • Tilaa jätevesiselvitys Jätevesitaitajilta, jolloin saat selvityksen ja asemapiirroksen lisäksi luotettavan asiantuntija-arvion kiinteistösi jätevesijärjestelmän nykykunnosta ja sen mahdollisesta korjaustarpeesta kustannuksineen.
  • Mikäli jätevesijärjestelmäsi vaatii saneerausta ja tilaat meiltä samalla suunnitelman, saat jätevesiselvityksen veloituksetta!
  • Lain vaatiman minimijätevesiselvityksen voit tehdä myös maksutta Jätevesitaitajien verkkopalvelussa täällä

3. Tilaa jätevesisuunnitelma

  • Jätevesijärjestelmän saneeraukseen tarvitaan toimenpidelupa ja lupaa varten tarvitaan jätevesisuunnitelma. Uusilla kiinteistöillä jätevesisuunnitelma tarvitaan rakennusluvan liitteeksi.
  • Kun teetät jätevesisuunnitelman Jätevesitaitajilla, hyvitämme suunnitelman hinnan täysimääräisesti tilatessasi meiltä jätevesijärjestelmän toteutuksen! Näin saat ammattilaisen avuksesi ilmaiseksi!

4. Hanki rahoitus jätevesijärjestelmän toteutukseen

  • Jätevesitaitajilla on tarjolla valmiiksi neuvoteltu, vaivaton ja edullinen rahoitusratkaisu!

5. Hanki rakennus- ja toimenpideluvat viranomaisilta

  • Hakemuksen liitteiksi tarvitset jätevesisuunnitelman ja sen huolto-ohjeet, valvovan työnjohtajan hakemuksen ja useimmilla paikkakunnilla myös kopion rakennettavan puhdistamon pitkäaikaisesta huoltosopimuksesta.
  • Toisaalta voit myös jättää koko lupabyrokratiaruljanssin Jätevesitaitajien huoleksi!

6. Odota hakemuksesi viranomaiskäsittelyn etenemistä

  • Varaudu vähintäänkin kahden viikon läpimenoaikaan.

7. Hanki tarvittavat säiliö- tai puhdistamojärjestelmät niiden myyjältä sekä tilaa tarvittavat maanrakennusaineet, urakoitsijat ja asentajat tontillesi.

  • Voit myös tilata täydellisen järjestelmän avaimet käteen toimituksen Jätevesitaitajilta, jolloin me huolehdimme puolestasi niin kaikista tarvittavista hankinnoista, aikatauluista ja maa-aineslaaduista kuin urakoitsijoiden luotettavuudestakin!

8. Tutustu ja testaa uusi jätevesijärjestelmäsi, sovi huolloista ja takuusta

  • Jätevesitaitajat asentavat jätevesijärjestelmän valmiiksi asti ja annamme toimittamillemme ratkaisuille toimivuustakuun.
  • Opastamme sinua myös järjestelmän käytössä

9. Pyydä viranomaiset tekemään vaaditut järjestelmän tarkastukset

10. Ota järjestelmä käyttöön!

11. Pidä järjestelmän käytöstä ja sen huoltotoimenpiteistä huoltopäiväkirjaa jätevesijärjestelmäsi tarkastusten ja huollon edellyttämällä tavalla

  • Jätevesitaitajat huolehtivat puolestasi määräaikaishuoltojen ja tyhjennysten järjestämisestä.
  • Toimitamme huoltosopimusasiakkaittemme huoltoraportit asianmukaisesti myös suoraan viranomaisille

 

 

Viimeksi päivitetty 14.04.2008, 07:21
 

Jätevesitaitajien asiakas kertoo:

HV, Mikkeli "Asensin tontilleni moduuleilla tehostetun maaperäkäsittelyn sen pienen tilantarpeen vuoksi. Fosforinpoistoon valitsin erillisen Ekoteko Box -kemikaalipumpun."

Kuinka Toimin?

Jätevesitaitajien kanssa asioiminen
on helppoa ja nopeaa. Palvelemme kaikissa jätevesiasioissa yhden valtakunnallisen puhelinnumeron kautta: 010 616 8360. Voit myös lähettää meille sähköpostia, niin me soitamme sinulle: myynti@jatevesitaitajat.fi.

Puhdasmaa.fi

PuhdasmaaPuhdasmaa.fi on edullinen ja helppokäyttöinen verkkokauppa.

Meiltä löydät jätevedenpuhdistamot sekä kotiin että mökille, jätevesitarvikkeet, komposti- ja kuivakäymälät sekä puhdasvesituotteet.
www.puhdasmaa.fi

Oletko Suunnittelija?

Haemme jatkuvasti uusia tekijöitä mukaan Suomen suurimpaan jätevesialanosaajien ketjuun: Jätevesitaitajiin. Ota heti yhteyttä ja kerro itsestäsi – osaaville suunnittelijoille on nyt kysyntää!

Lue Lisää

Jätevesiselvitys 0€ !!

Jätevesitaitajilta saat asetusten vaatiman jätevesiselvityksen edullisesti ammattilaisen tekemänä palveluna tai voit laatia sen itse ilmaisessa ja kätevässä verkkopalvelussamme!

Lue Lisää

Palvelua palasina!

Palvelua palasinaOnko suunnitelma jo valmis?
- Hienoa! Meiltä tarjous avaimet käteen urakasta!

Onko suunnitelma valmis ja kaivinkonekin sovittuna?
- Meiltä tarjous myös vain valvonnasta ja laitteistoista!

Olipa tarpeesi sitten

  • Jätevesijärjestelmä
  • Jätevesiselvitys
  • Jätevesisuunnitelma
  • Jätevesijärjestelmien huoltopalvelu
  • tai Jätevesijärjestelmien rahoituspalvelu

Jätevesitaitajilta saat kaiken avaimet käteen toimituksena ja ainoana Suomessa toimivuustakuulla!